Tiedän, että tänään on hyvä päivä. Tiedän sen jo nyt ja aloitan nauttimisen jo aamulla!
Kun heräsin kävin tupakalla ja aloin tekemään lihaskuntoa. Vatsoja, selkiä, jalkoja ja käsiä. Olin tyytyväinen kun sain sarjan loppuun, koska olo oli hemmetin hyvä!
Tänään syön kevyesti, haluan syödä.
Mutta osaan kyllä jo stressata huomista.
Äiti tekee pizzaa ja sitä on pakko syödä.
Onnistun kuitenkin tänään, ja huomenna sitten kai vain itken ja syön sitä pizzaa. Kai se vain on pakko.
Aloitan maanantaina uudelleen tehoviikon. Juon paljon vettä, liikun ja nukun hyvin. Ja tietenkin syön mahdollisimman kevyesti. En uskalla alkaa paastoamaan, tai tekemään 2468 koska siinä en onnistu.
Nyt lenkkeilemään.

Why it goes like this?

Miksi illat ovat aina niin vaikeita?
Miksi juuri illalla vain syön?
Miksi juuri minä?
Niin. Siinä muutama miksi kysymys. Pärjään päivällä syömällä noin 500kcal, mutta kun olen kotona, ja ilta tulee aloitan syömisen. Syönsyönsyön ja syön. En pysty kontrolloimaan sitä. Arki-illat vielä menevät, koska menen aikaisin nukkumaan ja teen läksyjä, mutta viikonloput ovat totaalista tuskaa. Kun olen kotona pistän melkein kaikkea mitä löydän jääkaapista suuhuni. Olen yrittänyt sulkeutua huoneeseeni, mutta ei, se ei auta. Olen yrittänyt käydä lenkillä, mutta sen jälkeen aloitan silti syömisen. Vaikka tekisin mitä, silti vain syön.
Ainoa keino olla syömättä iltaisin, on olla jossain muualla kuin kotona. Kuitenkin aina olen kotona, sillä kaverini ovat aina jossain muualla. Bilettämässä jossain, tai.. No bilettämässä. Ne muutamat kaverit, joiden kanssa oikeastaan edes haluan olla, ottavat mut mukaansa, mutta itse sanon kuitenkin, melkein aina etten jaksa tulla. Miksi sanon edes niin? Miks kiellän itseltäni ulos menemisen, kävelemisen ja syömättömyyden?
Kai joku sitten on määrännyt, että mun pitää vain syödä? Onko elämän tehtäväni vain ja ainoastaan syödä?

Miten pahalta se voi tuntua. Keuhkoja painaa, pää tuntuu raskaalta ja on huono-olo.
Ei nyt tämä ei johdu siitä, että olen ollut syömättä. Sorruin nimittäin ahmimaan tänään, enkä pystynyt kontrolloimaan itseäni ollenkaan. En yhtään.
Oloni on valtava, aivan kuin olisin jonkun toisen ruumiissa jumissa, löytämättä tietä ulos tästä helvetistä. En edes pysty oksentamaan. Se ei vain tule. Ennen oksentaminen on llut helppoa ja olo on keventynyt valtavasti sen jälkeen, mutta nyt. Mitään ei tule ulos. Vain kyyneleitä silmistä.
Kunika turjauttavaa on tuntea olevansa jumissa tyhjän ja vieraan tuntuisessa ruumiissa. En saa edes nostettua itseäni lenkille. En vain jaksa. Tiedän, että koko viikonloppu on menossa päin honkia. Ja vain sen takia, että syön taas niin paljon.

Voiko kaikki oikeasti vain valua läpi sormien ilman, että itse huomaan mitään?
Paino tuntuu vain nousevan.
Tunnen oloni norsuksi. Norsu voi jopa olla liian pieni siihen verrattuna, kuinka paljon nyt ahdistaa se kuinka iso taas olen.
Joku voisi sanoa, ethän sä edes ole iso. Olen, omasta mielestäni.
Mahani on järkyttävä. Samoin jalkani. Haluan reidet eroon toisistansa.
Painan liikaa, liian iso luku kuvastuu aina vaa'asta kun astun sen päälle, tuntuu kuin lasinen hento vaaka särkyisi allani.
Oma motivaationi ei vain jaksa riittää aina. Tarvitsen sitä lisää. Thinspaavat videot eivät auta. Eivätkä myöskään kuvat laihoista ihmisistä, ihmisistä joiden kaltainen haluaisin olla. Tuntuu kuin mikään ei auttaisi. Ei edes läskien hikisten ihmisten katsominen. Sisälläni herää itsesääli. Säälin itseäni, koska en pysty motivoimaan itseäni tarpeeksi. En saisi tehdä sitä.
Pitäisi vain piiskata jaksamaan ja jaksaa vaikka ei huvittaisikaan. Kuka tahtoo kesällä olla se pieni ja pyöreä? Ei kukaan. Tuskin kukaan haluaa mennä kavereiden kanssa rannalle ja olla se pyörein joukosta ja olla pyyhe ympärillä kokoajan.
Haluan vapauttaa itseni tästä ruumiista. Tästä läskin määrästä.
Olen jo rakastunut näläntunteeseen, mutta silti vain syön syön syön ja syön. Tuntuu kuin söisin kokoajan, vaikka en välttämättä söisi yhtään mitään.
Tahdon laihtua. Laihtua lisää. Vielä enemmän. Olla kevyt kuin puun lehti. Olla ehkä jopa kadehdittava. Mahtua pieniin housuihin. Ostaa pieniä vaatteita. OLLA PIENI KOKOINEN.