Tiedän, että tänään on hyvä päivä. Tiedän sen jo nyt ja aloitan nauttimisen jo aamulla!
Kun heräsin kävin tupakalla ja aloin tekemään lihaskuntoa. Vatsoja, selkiä, jalkoja ja käsiä. Olin tyytyväinen kun sain sarjan loppuun, koska olo oli hemmetin hyvä!
Tänään syön kevyesti, haluan syödä.
Mutta osaan kyllä jo stressata huomista.
Äiti tekee pizzaa ja sitä on pakko syödä.
Onnistun kuitenkin tänään, ja huomenna sitten kai vain itken ja syön sitä pizzaa. Kai se vain on pakko.
Aloitan maanantaina uudelleen tehoviikon. Juon paljon vettä, liikun ja nukun hyvin. Ja tietenkin syön mahdollisimman kevyesti. En uskalla alkaa paastoamaan, tai tekemään 2468 koska siinä en onnistu.
Nyt lenkkeilemään.

Why it goes like this?

Miksi illat ovat aina niin vaikeita?
Miksi juuri illalla vain syön?
Miksi juuri minä?
Niin. Siinä muutama miksi kysymys. Pärjään päivällä syömällä noin 500kcal, mutta kun olen kotona, ja ilta tulee aloitan syömisen. Syönsyönsyön ja syön. En pysty kontrolloimaan sitä. Arki-illat vielä menevät, koska menen aikaisin nukkumaan ja teen läksyjä, mutta viikonloput ovat totaalista tuskaa. Kun olen kotona pistän melkein kaikkea mitä löydän jääkaapista suuhuni. Olen yrittänyt sulkeutua huoneeseeni, mutta ei, se ei auta. Olen yrittänyt käydä lenkillä, mutta sen jälkeen aloitan silti syömisen. Vaikka tekisin mitä, silti vain syön.
Ainoa keino olla syömättä iltaisin, on olla jossain muualla kuin kotona. Kuitenkin aina olen kotona, sillä kaverini ovat aina jossain muualla. Bilettämässä jossain, tai.. No bilettämässä. Ne muutamat kaverit, joiden kanssa oikeastaan edes haluan olla, ottavat mut mukaansa, mutta itse sanon kuitenkin, melkein aina etten jaksa tulla. Miksi sanon edes niin? Miks kiellän itseltäni ulos menemisen, kävelemisen ja syömättömyyden?
Kai joku sitten on määrännyt, että mun pitää vain syödä? Onko elämän tehtäväni vain ja ainoastaan syödä?

Miten pahalta se voi tuntua. Keuhkoja painaa, pää tuntuu raskaalta ja on huono-olo.
Ei nyt tämä ei johdu siitä, että olen ollut syömättä. Sorruin nimittäin ahmimaan tänään, enkä pystynyt kontrolloimaan itseäni ollenkaan. En yhtään.
Oloni on valtava, aivan kuin olisin jonkun toisen ruumiissa jumissa, löytämättä tietä ulos tästä helvetistä. En edes pysty oksentamaan. Se ei vain tule. Ennen oksentaminen on llut helppoa ja olo on keventynyt valtavasti sen jälkeen, mutta nyt. Mitään ei tule ulos. Vain kyyneleitä silmistä.
Kunika turjauttavaa on tuntea olevansa jumissa tyhjän ja vieraan tuntuisessa ruumiissa. En saa edes nostettua itseäni lenkille. En vain jaksa. Tiedän, että koko viikonloppu on menossa päin honkia. Ja vain sen takia, että syön taas niin paljon.

Voiko kaikki oikeasti vain valua läpi sormien ilman, että itse huomaan mitään?
Paino tuntuu vain nousevan.
Tunnen oloni norsuksi. Norsu voi jopa olla liian pieni siihen verrattuna, kuinka paljon nyt ahdistaa se kuinka iso taas olen.
Joku voisi sanoa, ethän sä edes ole iso. Olen, omasta mielestäni.
Mahani on järkyttävä. Samoin jalkani. Haluan reidet eroon toisistansa.
Painan liikaa, liian iso luku kuvastuu aina vaa'asta kun astun sen päälle, tuntuu kuin lasinen hento vaaka särkyisi allani.
Oma motivaationi ei vain jaksa riittää aina. Tarvitsen sitä lisää. Thinspaavat videot eivät auta. Eivätkä myöskään kuvat laihoista ihmisistä, ihmisistä joiden kaltainen haluaisin olla. Tuntuu kuin mikään ei auttaisi. Ei edes läskien hikisten ihmisten katsominen. Sisälläni herää itsesääli. Säälin itseäni, koska en pysty motivoimaan itseäni tarpeeksi. En saisi tehdä sitä.
Pitäisi vain piiskata jaksamaan ja jaksaa vaikka ei huvittaisikaan. Kuka tahtoo kesällä olla se pieni ja pyöreä? Ei kukaan. Tuskin kukaan haluaa mennä kavereiden kanssa rannalle ja olla se pyörein joukosta ja olla pyyhe ympärillä kokoajan.
Haluan vapauttaa itseni tästä ruumiista. Tästä läskin määrästä.
Olen jo rakastunut näläntunteeseen, mutta silti vain syön syön syön ja syön. Tuntuu kuin söisin kokoajan, vaikka en välttämättä söisi yhtään mitään.
Tahdon laihtua. Laihtua lisää. Vielä enemmän. Olla kevyt kuin puun lehti. Olla ehkä jopa kadehdittava. Mahtua pieniin housuihin. Ostaa pieniä vaatteita. OLLA PIENI KOKOINEN.

mikä tehoviikko?

Niin, voin vain kysyä itseltäni mikä tehoviikko?
Lasiluurangossa kun menin mukaan tehoviikkoon, mutta mitä siitä tulikaan? Ei mitään.
Toisaalta, myös ajankohta oli huono omalta kohdaltani. En nyt puhu siitä sitten sen enempää.
Mutta voi ah-ihanuutta, ensi viikko. Olen melkein kokonaan yksin kotona!
Kun olen yksin, en sorru syömään mitään, koska silloin ei ole tylsää. Voin olla ulkona niin paljon kuin jaksan, ja saan myös olla syömättä jos haluan. Mikä parasta, jos haluan syödä, saan itse päättää mitä tungen kurkustani alas!

Eilen kävelin stadissa sen 7h. Oikesti kävelin vain kokoajan. Energynetin mukaan "ikkunashoppailussa" meni noin 1068kcal! Jea!
Tänään aion syödä vain yhden leivän minkä faija tekee. Siihen tulee vaalealeipä:( ananas viipale ja ihan vähän juustoa päälle. Sitten uuniin ja kitaan.
Eihän siitä nyt paljon kaloreita tule jos syön vain yhden.
Ruoan jälkeen ulos jos joku jaksaa tulla kanssani, illalla myöhään kotiin ja nukkumaan, enkä syönyt mitään muuta kuin sen leivän ja saan olla hyvin iloinen!
♥

Kaikki tuntuu katoavan, vähitellen.

Kaikki mikä on ympärilläni, tuntuu katoavan, kaikki muu paitsi paino.
Eräs älyttömän hyvä ystävä, kuin isosisko on vaihtanut näkemisen puolituttuun 25-vuotiaaseen kundiin, sillä välin kun odottaa poikaystäväänsä vankilasta.
Siis no joo, tyttöhän on pitkä, ja laiha, hyvin laiha. Voisin oikeastaan sanoa, että mallinmitoissa. Kaikenlisäksi hän on aina kaunis. Mutta silti hän jaksaa aina valittaa kuinka ei osaa valita kenet pojista ottaisi, vai ottaisiko ketään.
Itse en ole seurustellut yli vuoteen, enkä ikinä kunnolla. Olen aina ollut se sama pullukka jota pojat eivät halua. Saan melkein joka kerta kun näen tätä tyttöä, nykyään hyvin, hyvin harvoin, kuitenkin aina kuulla kuinka hän ei ikinä osaa päättää kenet ottaisi itselleen.

Olen muutenkin jotenkin menettänyt kavereita ja ystäviä. Omasta mielestäni en ole tehnyt heitä kohtaan mitään väärää, enkä vetäytynyt omiin oloihini. Nykyään vain kuulen joltain muulta kuinka he ovat olleet pitämässä hauskaa. Samaiselta kaveriporukalta olen kerran jos toisenkin myös kuullut "ei me muistettu soittaa sulle", kuinka moni oikeasti unohtaa soittaa ystävänsä ulos mukaan? Voin sanoa, että en ainakaan minä.
Nykyään olen itse alkanut soittelemaan ja tekstailemaan heille, ja muutaman kerran olen nyt sen ansiosta ollutkin mukana viettämässä iltaa. Tuntuu vain turhalta itse soittaa joka perjantai ja lauantai, että missä ENTISET HYVÄT YSTÄVÄNI ovat nyt, ja arasti kysyä, voisinko minäkin ehkä tulla mukaan? "mmjooo, kaippa sä ehkä voit......."

Uusi elämä

Paino on tippunut. Onneksi. Hitaasti mutta varmasti. Kolme kiloa parin viikon aikana. Tarpeeksi minulle, mutta se voisi nyt tippua lisää, ja ehkä jopa vähän nopeammin. Äh, ei tästä tule mitään muuta kuin angstausta. :<

Laskin BMIni, nyt kun uskalsin tehdä sen pitkästä aikaa. No sehän ei ollut mitään mukavaa katseltavaa, vaan 21.6. Minulle liikaa. Näin aluksi haluaisin saada sen ~18 kohdalle ja siitä sitten voisi alkaa mennä alaspäin.
En tiedä miten saisin tsempattua itseni laihduttamaan, tai oikeastaan laihtumaan. Jotenkin, minulla ei toimi thinspiration videot, mutta katson niitä silti. Kai se sitten alitajuntaisesti vaikuttaa. Toivon ainakin niin.
Tiedän että tästä päivästä tulee vaikea. Menen muutaman hyvän ystäväni kanssa ostoksille ja sitten ilmeisesti syömään. Onneksi koskaan ei käydä mäkissä. Siitä saan olla iloinen. Illallahan vasta sen näen, ja toivon etten joudu syömään mitää rasva tai kaloripommeja.
No, vessat ovat keksitty.
Kirjoitan illalla lisää. (vaikka tiedän että kukuaan ei lue tätä.)
♥